18. marraskuuta 2009

Minttusuklaakakku



Tämän kakun tein lauantaiseen illanviettoon. Halusin kokeilla miten kahden kerroksen tekeminen onnistuu. Ohje on otettu Kinuskikissalta. Itse tein puolet pienemmän annoksen ja en käyttänyt elintarvikevärejä, koska ei sattunut kyseisiä värejä olemaan. Tuorejuustoa käytin hieman enemmän, jotta sain käytettyä koko purkin. Laitan ohjeen sen mukaan miten itse kakun  tein.

Pohja:
1 pötkö minttu-dominoita
n. 40 g voita tai margariinia

Täytemousse:
2,5 dl Flora vispiä
1 valkuainen

Maitosuklaakerros:
1,5 liivatelehteä
75 g maitosuklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vettä

Minttusuklaakerros:
1,5 liivatelehteä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5-1 tl piparminttuaromia
75 g valkosuklaata
1 rkl vettä

Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita keksimurut ja voisula keskenään ja levitä seos halkaisijaltaan 20 cm kokoiseen irtopohjavuokaan. Vaahdota vispikerma. Erottele valkuainen ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vispivaahtoon. Jaa täytemousse kahteen osaan. Laita toinen osa jääkaappiin odottamaan.

Laita maitosuklaakerroksen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen ja yhdistä seos sitten toiseen moussepuolikkaaseen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa n. 30 minuuttia.

Laita minttusuklaakerroksen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuuston joukkoon piparminttuaromi. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen ja yhdistä seos sitten jäljellä olevaan moussepuolikkaaseen. Tarkista maku; lisää aromia tarvittaessa. Kaada vuokaan maitosuklaatäytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa.

2 kommenttia: