11. elokuuta 2012

Raparperipiirakka

Raparperipiirakkaa tämän Kotilieden nettisivuilta löytyvän ohjeen mukaan.

Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250g voisulaa

Pohjataikina:
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
1 l raparperipaloja
500g rahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperipaloja. Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele loput muruseoksesta pinnalle ja paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Prinsessa Ruusunen-kakku

Kameran kätköistä lisää kakkukuvia. Tässä kakussa oli pohjana kaakaokakkupohja ja täytteenä suklaa- ja vaniljavanukastäytteet. Kuva maalattu valkoisen kaulintamassan päälle ja kermakoristelut Flora vispin ja maitorahkan sekoitusta.

4. elokuuta 2012

Syntymäpäiväkakkua

Tämän kakun tein appiukolleni, jonka syntymäpäiviä vietettiin alkukesästä. Kakussa pohjana vaalea sokerikakkupohja ja täytteenä Kinuskikissan kinuski-vadelmatäyte. Kuorrutus Flora vispiä ja rahkaa.

Ristiäiskakku pojalle

Tämä kakku on tehty jo alkukesästä, kuva jäänyt odottamaan vain julkaisua. Pohjana vaalea sokerikakkupohja, täytteenä mustikkaa ja vaniljaa. Valkoinen kuorrute vaahtokarkin makuista kaulintamassaa.