7. kesäkuuta 2009

Pehmeä pannuleipä

Tätä leipää tulee tehtyä todella usein, sillä se on todella helppotekoinen ja käsiäkään ei tarvitse juurikaan sotkea. Leivän tekemiseen saa varata kuitenkin muutaman tunnin aikaa. Ohje on kirjasta Parasta kotiruokaa ja makuja maailmalta.

5 dl vettä
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 tl suolaa

25g hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
n. 7 dl sämpyläjauhoja

Sekoita kulhossa huoneenlämpöinen vesi, kaurahiutaleet ja suola. Jätä turpoamaan tunniksi. Murenna joukkoon hiiva hyvin sekoittaen ja lisää sokeri sekä sämpyläjauhot. Taikinasta tulee niin sakeaa kuin puukauhalla pystyy sekoittamaan. Anna taikinan kohota taas tunti ja sekoita sitten puukauhalla kuplat pois. Kumoa taikina pellille leivinpaperille ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Itse ripottelen hieman jauhoja kumotun taikinan päälle ja painelen leivän neliön muotoiseksi levyksi. Kaurahiutaleet voi korvata esimerkiksi neljän viljan hiutaleilla ja sämpyläjauhoja voi korvata vehnäjauhoilla.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa helpolta ja herkulliselta. Minäpä otan tämän ohjeen talteen ja kokeilen, kiitos!

    VastaaPoista