16. kesäkuuta 2009

Maustekakku

Viikonloppuna oli yhdistetyt tupari- ja synttärikahvittelut, joten ajattelin leipoa yhdeksi osaksi lahjaa jotakin. Päädyin maustekakkuun, koska kuivakakut ovat helppoja kuljettaa mukana ja ne voi paketoida nätisti vaikka sellofaaniin. Itselläni ei vaan järki luistanut siinä kohtaa kun pursottelin valkosuklaaraidat kakkuun ja yritin hetken jääkaapissa pitämisen jälkeen paketoida kakun sellofaaniin. Tietenkin suklaa alkoi heti sulaa ja tarttui sellofaaniin kiinni. Pähkäilyn jälkeen askartelin pahvista reunallisen alustan, jolla pahimman tarttumisen sai estettyä, mutta jatkossa en taida yhdistää suklaapursotuksia ja sellofaania.

Reseptin olen saanut joulun aikaan tuttavaltamme, joka oli leiponut kyseistä kakkua meille kotiin viemisiksi kun kävimme kyläilemässä. Kakkuhan oli sitten niin hyvää, että resepti piti pyytää jälkikäteen.

2 munaa
3 dl sokeria
175g margariinia
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä

Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri, lisää margariini ja muut aineet. paista 175 asteessa noin tunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti