20. kesäkuuta 2010

Rippikakku

Sain tehdä työkaverini tytön rippijuhliin kakkua ja hieman oli kyllä epäonnea matkassa tämän kakun kanssa. Täytteenä on sama sitruunakiisseli-vaniljarahka, jota on täytteenä mm. tässä kakussa. Ensimmäinen satsi kiisseliä paloi pohjaan, kun tein samalla muuta enkä keskittynyt sekoittamaan kiisseliä koko ajan. Toisen annoksen sain tehtyä sitten sitruunan lopuista ja sitruunamehutiivisteestä. Lauantai-iltana seitsemältä iski kyllä paniikki, kun sitruunoita olin varannut vain  yhteen annokseen, mutta onneksi sain uuden annoksen tehtyä.

Kakkupohja oli 8 munan ja kolmeen osaan leikattaessa päällimmäinen levy halkeili hieman. Täyttövaiheessa se ei niin haitannut, mutta aamulla koristelua aloittaessa päällimmäinen levy oli halkeillut lisää. No kermalla sen sai piiloon. Viimeinen koitos oli kun lähdin viemään autolla kakkua työkaverini luokse, jolloin automatkan aikana kakun päälle oli tullut taas uusi halkeama ja sitruunakiisselit olivat valuneet hieman ulos alimmaisesta kerroksesta. Veitsellä halkeaman sai korjailtua, mutta kiisselille en oikein pystynyt tekemään mitään, kun reunakoristelut olisivat muuten kärsineet. Toivottavasti kakku on pysynyt kasassa siihen asti, kun se on saatu pöytään tarjolle. En tiedä oliko kakku sitten niin painava, että se aiheutti leviämistä ja halkeilua. Kiisselikin oli melko jämäkkää, kun sen tein, mutta silti se valui ulos väleistä.

Kuvat ovat harmittavasti ihan keltaisia, kun valaistus oli melkoisen kellertävä. Kakku oli oikeasti ihan valkoinen. Raamattu-koristeen vein erikseen pakattuna paikalle, joten sen sai laittaa paikoilleen sitten tarjolle laitettaessa.

pohja:
8 munan sokerikakkupohja

kostutus:
maito+vaniljasokeri

täyte:
sitruunakiisseli-vaniljarahka

kuorrutus:
Flora vispi+maitorahka
sokeria

koristeet:
sokerimassasta tehdyt kukat ja raamattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti