23. syyskuuta 2009

Vuosipäiväkakkua




Syyskuun alussa vietimme avomieheni kanssa seitsemättä vuosipäivää, joten oli erittäin hyvä syy tehdä kakku. Kakun lopullinen ulkoasu ei todellakaan ollut sellainen millaiseksi sen aluksi suunnittelin, koska päätin sitten hyödyntää jo kotoa löytyviä aineksia. Tarkoitus oli myös kokeilla pikeerikoristelua, mutta laiskuus iski enkä jaksanut ruveta enää sitä vatkaamaan. Pääasiana oli, että pääsee leipomaan kakkua, kun niitä niin harvakseltaan pääsee tekemään. Ja tulihan tuosta aika hempeän näköinen.

Kakku on halkaisijaltaan noin 15 cm ja kokosin sen reunakalvoista tehtyyn 'vuokaan'.

Pohja: 4 munan kääretorttupohjasta leikatut palat

Kostutus: Vaniljasokerilla maustettu maito

Täyte: Mansikkarahka (kermaa, maitorahkaa, tomusokeria ja vaniljasokeria + liivatetta)

Kuorrute ja koristeet: Sokerikreemi ja marsipaani, pursotukset tomusokerivesi-seoksella, ruusut marsipaania

2 kommenttia:

  1. Onnea teille molemmille kihlauksen johdosta! <3

    Tämä on kerrassaan upea kakku!

    Linkitän sinut, ok?

    VastaaPoista
  2. Linkittäminen on ok. Linkitän sinut myös omalle listalle.

    VastaaPoista