25. syyskuuta 2010

Lihavoileipäkakku

Opiskelukaverini meni naimisiin elokuussa ja sain tehdä kahvipöytään tarjolle voileipäkakut. Tämän lihakakun ohje on otettu Elämä makeaksi-blogista. Kuvan kakku on tehty kolminkertaisena alla olevasta reseptistä ja kakun kokosin suorakaiteen muotoiseen säädettävään vuokaan, jonka avulla kakkuun sai tasaiset reunat. Täytettä 1 tulee ohjeen mukaan aika runsaasti, joten sitä voi tehdä vähän vähemmänkin. Kuvan on ottanut häissä kuvannut henkilö.

8 viipaletta vaaleaa paahtoleipää
8 viipaletta ruispaahtoleipää

täyte 1:
200g kermaviiliä
200g ruohosipulituorejuustoa
150 g emmental-juustoraastetta
400 g palvikinkkua silputtuna
1 punainen paprika silputtuna
1 ruukku ruohosipulia silputtuna
1 dl majoneesia
1-2 rkl sinappia

täyte 2:
200g wanhanajan maksamakkaraa
1 iso suolakurkku

kostutus:
noin 3-4 dl lihalientä

kuorrutus:
400 g ruohosipulituorejuustoa

Leikkaa leivistä reunat pois. Valmista täytteet sekoittamalla niihin tulevat ainekset keskenään.
Laita ruispaahtoleipää kelmun päälle alimmaiseksi kerrokseksi ja kostuta.  Levitä puolet täytteen 1 määrästä leipäkerroksen päälle. Laita vaalea leipäkerros ja kostuta se. Levitä täyte 2 kokonaan leipien päälle. Lisää tumma leipäkerros päälle, kostuta ja levitä loput täytteestä 1 leipien päälle. Lisää vielä viimenen leipäkerros päälle ja kostuta. Nosta kelmu kakun päälle ja siirrä kakku jääkaappiin yön yli maustumaan.

Kuorruta kakku ruohosipulituorejuustolla ja koristele esimerkiksi herneeversoilla, tomaattiruusuilla ja kinkkurullilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti