19. toukokuuta 2011

Angry birds-kakku


Tämä kakku tai tarkemmin koristeet oli kyllä melkoista näpertämistä. Vihaisista linnuista olin kyllä kuullut aikaisemmin, mutta tulipahan perehdyttyä nyt kunnolla aiheeseen. Kakku oli yllätys 11-vuotta täyttävälle pojalle, joka kyseisestä pelistä pitää.
 Possut. Nämä onnistui omasta mielestä aika hyvin.
 Ja lintuja.

Kakkuun tein pohjaksi kolmen munan kaakaopohjan 24cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Kakkupohjan leikkasin kahteen osaan ja väliin tuli täytteeksi mansikkakerma-rahka-mariannecrush-täyte. Pohjia kostutin vaniljamaidolla. Päällä vihreä marsipaani, jonka alla on sokerikreemi. Linnut ja possut marsipaania, lisäksi koristeina on suklaarusinoita, suklaavohvelikeksejä sekä Kinder-munan puolikas.

7. toukokuuta 2011

Mariannekakku


Muutama kakku on taas odottanut julkaisua jonkin aikaa. Tässä kakussa pohjana kaakaokakkupohja, täytteenä mariannetäyte, päällä marsipaani ja kermapursotukset Flora vispin ja maitorahkan sekoitusta. Koristekukkaset marsipaania ja sokerimassaa sekä lisänä vielä mariannekuulia.

Mansikka-valkosuklaa-daimkakku


Tässä teemana luokanopettaja ja insinööri, jotka yritin yhdistää samaan kakkuun. Kakun pohja perussokerikakkupohja, välissä mansikkatäyte ja valkosuklaa-daimtäyte. Päällä marsipaani ja reunapursotukset Flora vispin ja maitorahkan sekoitusta.