6. joulukuuta 2010

Hello Kitty -kakut

Pääsinpäs viimeinkin tekemään ensimmäiset lastenkakut ja tietenkin Hello Kitty-teemalla. Nämä kakut matkasivat 3-vuotissynttäreille.

Mansikka-valkosuklaakakku, johon löytyy resepti täältä.

Toinen kakku oli suklainen ja ohje löytyi Pirkka-resepteistä. Alla resepti niin kuin itse sen tein.

Kakkupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 liivatelehteä
200g maitosuklaata
0,5 dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa

Kostutus:
2 dl maitoa vaniljasokerilla makeutettuna

Pinnalla:
sokerikreemi
marsipaani
Flora vispi + maitorahka+sokeri
koristeet sokerimassasta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun, tasapohjaiseen, esimerkiksi irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.

Laita liivatelehdet 5 - 10 minuutiksi kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Kiehauta vesi ja liota liivatelehdet siihen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja sulatetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, jotka kostutetaan maidolla. Vuoraa kakkuvuoka reunoilta leivinpaperilla, ellet käytä irtopohjavuokaa. Aseta kansilevy vuoan pohjalle. Levitä sille puolet suklaa-juustotäytteestä. Nosta keskimmäinen levy paikoilleen ja levitä sen päälle loput täytteestä. Nosta päällimmäiseksi pohjalevy. Anna kakun hyytyä viileässä mielellään yön yli.

Voileipäkakkuja

Nämä voileipäkakut lähtivät 3-vuotissynttäreille.

Tätä kinkkukakkua olen tehnyt aikaisemminkin, ohje löytyy täältä.

Nyt pääsin tekemään myös lohivoileipäkakkua ensimmäistä kertaa. Sopiva ohje löytyi taas Kinuskikissalta.

Kalavoileipäkakku

12 palaa vehnäpaahtoleipää (Reilu vehnäviipaleet)
12 ruispaahtoleipää (Fazer ruispaahto)

Täyte:
400 g lämminsavulohta
250 g kylmäsavulohta
3 rkl sitruunamehua
2 nippua tilliä
400 g ranskankermaa
600 g ruohosipulituorejuustoa
yht. ½ tl musta- ja valkopippuria

Kostutus:
2,5 dl sitruunavettä

Koristelu:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
herneenversoa
kurkkukukkia
kylmäsavulohta

Leikkaa lämmin- ja kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Hienonna tilli. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuusto. Sekoita joukkoon kylmäsavulohi, sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.

Laita tarjoiluvadille leivinpaperin/kelmun päälle tiiviisti vierekkäin kuusi palaa ruispaahtoleipää. Kostuta sitruunavedellä. Levitä päälle 1/3 täytteestä. Ripottele täytteen päälle 1/3 lämminsavulohesta. Lado päälle vehnäpaahtoleipäviipaleet ja kostuta. Laita väliin jälleen täytettä ja lämminsavulohta. Lado täytteen päälle toiset ruispaahtoleivät, kostuta ja toimi täytteen kanssa kuten edellä on kuvattu. Laita voileipäkakun kanneksi vielä vehnäpaahtoleivät ja kostuta.

Peitä voileipäkakku leivinpaperilla/kelmulla. Laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta ja tuorejuustorasia ja nosta jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään. Levitä pinnalle tuorejuusto. Koristele esimerkiksi herneenversoilla, kurkusta tehdyillä koristeilla ja kylmäsavulohella.